Kahdeskymmenes Takamäki on loppusuoralla. Viimeinen hiiren klikkaus lähestyy siinä kuin deadlinekin, kirjoittaa dekkarikirjailija Jarkko Sipilä.
Uuden kirjan suunnittelu alkaa aina syksyllä. Se on omalaatuista aikaa, mutta oikeasti kiinnostavaa. Mieti nyt itseäsi pohtimassa kysymystä: ”Kenet tappaisin ja miksi?”
Tosin Takamäki-dekkarin suunnittelu ei siitä ala, vaan ensin mietin isomman teeman, jonka ympärille tarina rakentuu. Mutta pian sen jälkeen tullaan siihen kuka tai ketkä ovat uhreja.
Kuka tappaa ja mikä on syy? Miksi tähän on tultu ja mitä siitä seuraa?
Tällä kertaa päätin ottaa riskin, jota olen aiemmin tietoisesti vältellyt. Takamäki-dekkareissa ei ole lapsia tapettu. Syy tappaa -dekkarissa henkirikoksen uhriksi joutuu 14-vuotias tyttö.
Omat lapseni ovat jo yli kahdenkymmenen ja ajattelin, että nyt olisin kypsä käsittelemään aihetta.
Se ollut helppoa, vaan vaikeaa. Harvoin on tullut sellaista tunnetta, että kirja ikään kuin työntää kirjoittajaa kauemmaksi. Älä tee tätä. Älä tapa lasta. Kirjoita rosvoista, jengiläisistä tai aikuisista, jotka huonoa onneaan tai omasta syystään joutuvat uhreiksi.
Mietin mistä tämä juontui. Se oli selvää. Taustalla olivat omat pelot ja huolet ajasta jolloin omat lapset olivat teinejä. Kun kirjan alussa uhrin isä katsoo Whatsappin viesteistä onko lapsi nähnyt viestin tai koska tämä on ollut palvelussa viimeksi paikalla, niin näin olen tehnyt itsekin.
Ehkä rikostoimittajan työ lisää huolta.
Tarina oli kuitenkin sellainen, jonka halusin tehdä. Lopulta inho tarinaan katosi ja se veti mukaansa.
Dekkari siitä syntyi. Nyt kirja on viimeistelyvaiheessa. Olen itse käynyt sen läpi useamman kerran. Koelukijoilta on tullut palaute ja korjauksia on tehty. Kustantajakin on kelpuuttanut tarinan.
Käsittelyvaiheen hauskin päivä oli se kun kiersin keskeiset tapahtumapaikat ja kirjoitin havaintoja autossa paikan päällä. Kuva on kauppakeskus Kaaren parkkipaikalta – lopulta kyllä poistin tämän kohtauksen turhana.
Kustannustoimittajani Nina Gimishanov on kaiken tämän jälkeen heilauttanut taikasauvaansa ja tekstistä on tullut vielä lukukelpoisempaa. Nina on käsitellyt Takamäki-dekkareita jo Gummerus-aikanani.
Nyt kirjan käsittelyssä – se on aina raskain vaihe, koska mitään ei uutta ei oikeastaan siinä luoda – on viimeinen vaihe. Word-dokumentti on koneella aika lailla valmiina lähetettäväksi kustantajalle.
Sen jälkeen edessä on oikoluku ja taitto, joiden jälkeen vielä on yksi vaihe viimeisten virheiden etsimiseksi.
Mutta aina niitä jää. Typojakin.
PS. Koronavirus toi mietittävää kirjankin tarinan kannalta. Pohdin pitäisikö se kirjoittaa dekkariin jollain tavalla. Tulin siihen tulokseen, etten laita sitä kirjaan. Syy on yksinkertainen: tilannetta on mahdoton ennustaa.
Alunperin kirjassa oli ajankohdaksi asetettu syyskuun loppu 2020, mutta nyt vain syyskuun loppu. Poistin vuoden.
Mutta ohje koronaan on helppo. Pysykää rauhallisena – katsokaa televisiota ja lukekaa kirjoja.