Huhtikuussa tulossa: Helsingin synkät tositarinat

Kirjassa tapahtumapaikat on merkitty kävelyiksi sopiville kartoille.

Kaupunki on vallattu, poltettu ja pommitettu. Ihmisiä on tapettu, huijattu ja paleltunut pakkaseen.

MTV:n rikostoimittajan ja dekkarikirjailija Jarkko Sipilän kirjoittama kirja kertoo kaupungin pimeän puolen tarinat: rikoksista keskustassa, kaksoismurhasta 1800-luvun Katajanokan slummissa, blineillä ja kaviaarilla herkuttelusta helsinkiläishotelleissa, kun muu kaupunki näki nälkää. Rikostarinat ruotivat myös 2000-luvun henkirikoksia ja muun muassa sitä, mikä sai suojelupoliisin salaamaan ranskalaisterroristin pidätykseen vuonna 1981. Sata pahaa paikkaa on sijoitettu kaupungin kartalle.

Kirja ilmestyy huhtikuussa myös englanniksi.

Kahdeksastoista Takamäki-dekkari on tulossa toukokuussa.