Kirjailija uran alku on hankalaa – neljä kustantamoa hylkäsi Jarkko Sipilän esikoisdekkarin

Kirjailijan uran aloittaminen ei ole helppoa. Monen nyttemmin tunnetuksi nousseen kirjailijan uraan sisältyy ikäviä hetkiä. Niin myös dekkarikirjailija Jarkko Sipilällä. Hän löysi kirjahyllyä siivotessaan saamansa vanhat hylkykirjeet.

”Rikostoimittajan työssä kuulee paljon tarinoita. Ehkä se juontuu sieltä”, Jarkko Sipilä kertoo kirjailijanuransa alusta. 1990-luvun alussa hän oli Helsingin Sanomien rikostoimituksessa yhdessä Harri Nykäsen ja Susanna Reinbothin kanssa.

”Dekkareista puhuttiin paljon, koska Harri oli julkaissut ensimmäiset Raid-kirjansa tuolloin. Hän kehotti myös mua kirjoittamaan”, Sipilä kertoo.

”Niin teinkin. Esikoisdekkari Koukku kulki aluksi nimellä projekti, koska sellainen se oli. Alussa ei ollut kotona tietokonetta ja kirjoitin sitä työpäivän jälkeen Hesarin toimituksessa. Pomot varmaan arvelivat, että onpa poika ahkera”.

Lopulta tietokone oli pakko hankkia.

Projekti valmistui 1995 ja rikostoimittajakollegoiden ehdottamien korjausten jälkeen Sipilä tarjosi romaania neljälle sen ajan suurimmalle kustantamolle.

”Siitä tuli tyssit Gummeruksen lisäksi Tammelta, WSOY:ltä ja Otavalta. Sellainen tietysti masentaa ja on mahdollista, että fiktiokirjoittaminen olisi voinut jäädä noihin kirjeisiin”.

Hylkykirjeista on tallella Gummeruksen ja Otavan lähettämät. ”WSOY kutsui aikanaan kahville kuulemaan ikävät uutiset. Samalla sain tekstistä kunnon palautteen. Sitä en muista miten Tammi asian kertoi.”

Nykänen, Sipilä ja Hesarin rikos- ja politiikantoimituksessa työskennellyt Jouni Mölsä kirjoittivat 1994-1996 Ylen Radiomafia-kanavalle lyhyitä rikoskuunnelmia,

”Niiden takia pienempi Book Studio otti yhteyttä kysyen olisinko ajatellut kirjoittaa mitään pidempää tekstiä. Teksti oli niin sanotusti pöytälaatikossa sen ajan lerppu-levyllä. Risto Raition kanssa jumppasimme sen vielä parempaan kuntoon”, Sipilä kertoo.

Book Studion nyt jo edesmennyt kustantaja Kari Lindgren julkaisi Koukun loppuvuodesta 1996. Se sai aikanaan HS:n esikoiskirjakilpailussa kunniamaininnan.

”Koukku oli tarinaltaan turhan kaksijakoinen. Alkupuolella kuljetaan Helsingin varjoisilla kujilla, mutta loppupuolella siinä on jo liikaakin lentoa.”

”Ehkä joskus kirjoitan sen uusiksi nykykokemuksella”, Sipilää hymähtää.

”Book Studio kustansi myös ensimmäiset Takamäet. Lopulta Gummerus päätyi ostamaan pienemmän Book Studion ja siirryin isoon G:hen.”

Sipilä kirjoitti Gummeruksella Takamäet 3-10 ennen Crime Timen perustamista.

”En ole katkera näistä hylkykirjeitä, mutta fiktiokirjoittaminen olisi voinut jäädä. Vastoinkäymisiä kirja-alalla tulee, mutta tarinan opetus on kuitenkin se, ettei kannata luovuttaa.”, Sipilä sanoo.

Pelontekijät – ”Paras Takamäki ja poliisiromaanin valioyksilö”

” Voisi kuvitella, että näillä rivikilometreillä Sipilä ei enää uusia kierroksia kehittäisi. Suurimman osan tuotannosta lukeneena on kuitenkin todettava, että Pelontekijät on paras Takamäki-sarjan kirja”, toteaa Suomen Kuvalehti dekkariarvostelussaan kesäkuussa 2021.

”Juonen kehittäjänä Sipilä edustaa äärimmäisen realismin koulukuntaa: ei noitajengejä tai naisten rituaalikidustussarjoja. Sipilä on saanut kerrontaansa uutta intoa ja vieraileviin roistohahmoihin luonnetta. Tarina on syvä ja samalla hallittu”, SK:n arvostelussa todetaan.

Kansan Uutisten kirja-arvostelija puolestaan toteaa Pelontekijät tavallista tanakammaksi Takamäeksi ja kirjan Sipilän parhaaksi dekkariksi.

” Olen ollut aika tyly Jarkko Sipilän Takamäki-sarjalle. Sipilän dekkareissa ei ole oikeastaan ollenkaan henkilökuvausta ja poliisitoiminnan kuvauksen realistisuutta taas on liikaakin. Kirjat eivät hengitä, kerronnassa ei ole imua.”

”Ilo onkin suuri, kun pääsee sanomaan, että 21. Takamäki-dekkari Pelontekijät on huipputyö, poliisiromaanin valioyksilö.”